Kolmas puuska: Tiina

Muistan erään kollegani kuvailleen tutkijan työtä niin, että se vaatii pitkäjänteisyyttä, järjestelmällisyyttä mutta myös luovuutta, että keksii esittää oikeat tutkimuskysymykset.

Tuo kuvaus nousi mieleeni Myrskyn merkit -hankkeen kolmannessa puuskatapaamisessa, kun taiteilija Antti Laitinen kertoi taideteoksistaan ja työtavoistaan. Usein teoksen tarina tuntui alkavan kysymyksestä. Voisiko suomalaiseen järveen istuttaa jäävuoren? Pystyykö metsän lajittelemaan osiin? Voiko orapihlajapensaan pakottaa kaksiulotteiseksi? Onko mahdollista rakentaa ihmisen kokoinen kaarnavene? Ja voisiko sillä ihmisen kokoisella kaarnaveneellä sitten purjehtia meren yli?

Vastaus kaikkiin kysymyksiin on kyllä, kyllä voi, jos vain keksii kokeilla. Oli inspiroivaa kuunnella, miten taiteilija on kyseenalaistanut ja haastanut luonnon fysiikan ja tavan rakentaa asioita. Kolmiulotteisen metsän tai puun voi pakottaa sille epäluonnolliseen kaksiulotteiseen muotoon tai kummankin voi pilkkoa osiin ja tehdä niistä palapelin palasia. Tutkimuksessa edetään usein toiseen suuntaan: aineiston palasista ja datan numeroista lähdetään rakentamaan kysymykseen vastausta. Niin taiteen kuin tieteenkin kohdalla lopputulos saattaa olla yllättävä: aineiston päädytäänkin erilaiseen lopputulokseen kuin oletettiin tai kaarnavene kantaa kuin kantaakin taiteilijan turvallisesti meren yli Helsingistä Viroon.

Päivän toisella puoliskolla myrskyjä lähestyttiin myrskybongaavan valokuvaajan, Janne Kommosen, näkökulmasta. Myrskybongarille fysiikka on työkalu, samoin kuin taiteilijalle tai tutkijallekin, mutta tässä tapauksessa se auttaa ymmärtämään ilmiötä – ja ehkäpä valitsemaan tiedon perusteella parhaan mahdollisen kuvauspaikan lähestyvälle myräkälle. Yllätyksellisyys on läsnä myös myrskybongauksessa. Välillä rajuilma lähestyykin ennakoitua nopeammin ja kameran kanssa on juostava kaatosadetta karkuun tai ”lupaava” myrsky vaimeneekin tavalliseksi matalapaineeksi.

Kolmas puuska, 2.10.2017: Taide, Somero

Tiina Ervasti